Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112

RSS

Hiljainen hetki
18.12.2018 13:15 | Hepe

Marraskuun loppu oli pimeä, ja joulukuun alkua ei oikein osattu juhlia. Lunta kyllä sateli ja maa peittyi ohueen valkoiseen seittiin, mutta hetki aiemmin innolla odotettu joulu tuntui nyt yhtäkkiä merkityksettömältä.

Hepe oli ollut vaitelias useamman viikon, ja naista näkyi vain harvoin tallilla. Hänen hommiaan hoitelivat Riksa ja Andreas, joista kumpikaan ei suostunut pukahtamaankaan, mikäli heiltä kysyttiin syytä Hepen poissaoloon. Nainen saisi itse valikoida, kenelle kertoisi ja kenelle ei.

Tallissa Simppa alkoi saada tarpeekseen seisoskelusta. Sitä ei oltu liikutettu kunnolla moneen viikkoon, ja se alkoi käydä levottomaksi. Missä oli sen rakas emäntä, rakas kumppani, jonka kanssa sen piti pitää hauskaa? Oliko se unohtanut hänet? Ei, ei ollut. Hepellä ei vain ollut voimia tehdä mitään sen suurempaa.

Eräänä joulukuun aamuna nainen kuitenkin ilmaantui tallille. Hän oli hautautunut lämpimiin vaatteisiin ja kulki reppu selässään suorinta tietä Simpan varusteiden luo. Ori itse oli tarhassa, jossa se nyt ravasi levottomana aidan viertä, sillä se tiesi kuka oli vihdoin saapunut. Hepe laittoi tallissa karsinan siihen kuntoon, että saisi heti hoidettua ja varustettua orinsa, ja lähti sitten hakemaan ratsuaan tarhasta. Se olikin jo portilla vastassa, heitti päätään ja hirnahteli kuuluvasti. Kun Hepe pääsi kosketusetäisyydelle, ori työnsi päänsä naisen syliin ja puhisi lempeästi. Muutama kyynel tipahti Hepen poskelle, kun tämä siirtyi portin sisäpuolelle ja painoi päänsä orin tuoksuvaa kaulaa vasten. Simppa ei liikkunut, sen aiemmasta levottomuudesta ei näkynyt jälkeäkään, sillä se aisti omistajansa mielialan.

Hepe pujotti hetken päästä orille riimun ja lähti kulkemaan talliin, hevonen kiltisti perässään. Karsinassa hän harjasi sen huolellisesti, puhdisti kaviot, varusti lämpimillä talvisilla ratsastusvarusteilla ja lopulta talutti ulos, jossa hän ketterästi nousi selkään ja ohjasi orin kohti kylää.

Tien varressa, autojen ja muun hälinän keskellä kulkeminen oli yleensä Simpalle haastavaa, mutta jokin ratsastajan mielialassa sai sen kulkemaan rauhallisin ja ylväin askelin, piittaamatta mistään muusta kuin siitä minne ratsastaja sen halusi menevän. Ja pian, rauhallisen puolen tunnin ratsastuksen jälkeen, saavuttiin hautausmaan reunalle. Hepe laskeutui ratsailta, ja talutti orin portista sisälle ja suuntasi määrätietoisesti hautausmaan kauimmaiseen nurkkaan.

Siellä hän tipautti ohjat näyttävästi maahan, jotta ori ymmärtäisi pysyä paikoillaan, ja polvistui erään hautakiven eteen. Lempeästi hän pyyhki kädellään pois lumen, joka vasta pystytetyn hautakiven päälle oli kasautunut, ja kaivoi sitten repustaan kynttilän. Hetken värkättyään hän sai kuin saikin kynttilän syttymään, ja asetteli sen sitten huolellisesti hautakiven juureen. Hetken hän vain oli hiljaa siinä paikoillaan. Ori hänen takanaan otti muutaman askeleen, ja kurotti päänsä naisen korvan juureen. Se huokaisi syvään hieroessaan päätään omistajansa olkapäähän ja hamutessaan lempeästi hänen hiuksiaan. Se tuntui ikään kuin lohduttavan naista, niin lempeä oli sen kosketus. Ja se hetki oli se hetki, jonka myötä Hepen toipuminen saattoi pikkuhiljaa alkaa.

Omistettu rakkaan vastamenehtyneen ystävän muistolle <3


 - Hepe | Kommentoi



Syksyn synkkyys
17.10.2018 19:59

Syksy saapuu hiljalleen. Ensin lehdet muuttuvat kellertäviksi ja alkavat leijailla kaikessa rauhassa maata kohti. Sitten ilma muuttuu koleaksi ja märäksi, vettä tihkuttaa jatkuvasti. Pimeys valtaa itselleen yhä suuremman ajan päivästä ja välillä tuntuu, ettei valoa näekään. Tuntuu, kuin koko maan ylle putoaisi tumma ja raskas vaippa, joka yrittää hukuttaa kaiken masennukseen.

Hepe kulkee tietä pitkin kohti tallia ja kiertää käsiä tiukemmin ympärilleen, taistellen niin koleutta kuin mielikuvitustaankin vastaan. Pimeys, jota edes katulamput eivät kunnolla valaise, tuntuu kurottelevan takinliepeitä kohti ahdistavasti. Matkaa ei ole pitkästi, mutta siihen kuluva aika tuntuu ikuisuudelta. Hepe harppoo pitkin ja määrätietoisin askelin. Tallin ovi aukeaa ja sulkeutuu sitten. Taas voi hengittää. Kaikki paha jää ulos, tallin sisällä on turvallista. Lämpö ja hevosten tuoksu rauhoittavat ja sulattavat sydämen, jonka ympärille alkoi jo muodostua ahdistuksen tumma kalvo.

Hepe kiertää katselemassa iltakaurojaan mutustavia hevosia. Osa niistä hörähtelee lämpimästi hänen kulkiessaan ohi, osalla on liian kiire ahmia ruokaansa. Simpan karsinan kohdalla Hepe pysähtyy, ja ojentaa vaivihkaa porkkanan rakkaan hevosensa turvan ulottuville. Hetken ajan kuuluu rouskutusta, sitten hiljenee ja porkkana on kadonnut. Hepe pujahtaa karsinan ovesta sisään, ja painautuu lämmintä eläintä vasten. Se seisoo hiljaa, kuulostellen, ja huokaisee lopulta yhtä syvään, kuin Hepekin.


( Päivitetty: 04.11.2018 19:24 )

Kommentoi



Halloweenmaaston koeratsastus
04.11.2018 19:24

Koko päivän on ripsinyt vettä, mutta pikkuhiljaa laskeutuvan pimeyden myötä sade on lakannut. Ilma on kolea, ja joka puolella on aavemaisen hiljaista. Hepe, Riksa ja Andreas ovat koko päivän suunnitelleet halloweenmaaston reittiä. Siinä missä Hepe ja Riksa ovat hullutelleet ja keksineet kaikkea aivan pähkähullua pelästyttääkseen reitille uskaltautuvat ratsukot pahanpäiväisesti, on Andreas vieressä toppuutellut ja pitänyt kiinni turvallisuudesta. Lopulta kaikki ovat tyytyväisiä, eivätkä hetkeäkään liian aikaisin. Viimeisetkin kurpitsalyhdyt sun muut rekvisiitat saadaan paikalleen viimeisillä minuuteilla ennen pimeyttä, jossa ei paljain silmin enää pärjää.

- Minä haluan koeratsastaa radan Simpan kanssa! Hepe toteaa silmäillessään tallin pihasta metsään katoavia kurpitsalyhtyjä. Kukaan ei älyä toppuutella tallin omistajaa, joten pian on iltaratsastuksesta hölmistynyt Simppa satuloitu ja Hepe puntattu selkään.
- Annan teille 5 minuuttia aikaa mennä paikoillenne! Hepe ohjeistaa saaden vipinää miesten kinttuihin. Taskulamppuineen he katoavat pimeään metsään Hepen jäädessä pihalle steppailevan Simpan kanssa. Hepen innostus on tarttumassa siihenkin. Kelloaan vilkuillen Hepe pidättelee ratsuaan, kunnes viisari värähtää viimeisenkin minuutin mentyä ohi. Kantapäät hevosen kylkiin napauttaen Hepe kannustaa ratsunsa reippaaseen raviin. Kurpitsalyhdyltä kurpitsalyhdylle he etenevät metsässä, silmien pikkuhiljaa totutellessa pimeyteen.

Ensimmäinen noidan käkätys alkaa kuulua jo kolmannen kurpitsalyhdyn jälkeen. Simppa säpsähtää ääntä, ja pyörittelee korviaan jännittyneenä, mutta Hepe ohjaa sen nauraen jatkamaan matkaa. Jälleen kolmen kurpitsalyhdyn kohdalla alkaa kuulua Simppaa hätkähdyttävää ääntä, tällä kertaa ulvontaa ja oksien rapinaa pimeydessä. Ylpeänä tilanteiden karmivuudesta Hepe kannustaa oriaan jatkamaan matkaa. Jonkin aikaa kuljetaan täydessä hiljaisuudessa. Hepe ehtii miettiä jo, onko jompikumpi miehistä unohtanut paikkansa, kunnes alkaa tapahtua.

Ratsukon edestä, puiden oksien korkeudelta, vilahtaa jokin lepattava valkoinen otus. Hepe tietää sen olevan epäaito kummitus, mutta Simppa raukka yllättyy niin pahanpäiväisesti, että kiljahtaen se kääntää takamuksensa valkoisen olennon suuntaan ja potkaisee molemmilla jaloillaan niin kovaa kuin vain itsestään irti saa. Potkun jälkeen seuraa vallatonta pukkihyppelyä, joka lennättää Hepen rysähtäen pusikkoon, ja päästyään ratsastajansa kontrollin alta pois Simppa syöksähtää pimeyteen. Hetken aikaa kuuluu vain laukkaavien kavioiden kopsetta, kunnes nekin vaimenevat. Tilalle tulee kuitenkin saappaiden juoksuaskelia ja ähkimistä, kun Hepe yrittää kammeta itseään ylös pensaikosta.

- Oletko kunnossa? kalpeaksi valahtanut Riksa kysyy rynnätessään auttamaan rakastaan ylös risukasasta. Hepe vain irvistää, huitaisee kädellään ja nojaa polviinsa tasaten hengitystään.
- Joo, ei varmaan oo mikään ainakaan poikki. Mutta nyt pitää etsiä Simppa. En aatellu että se noin kovasti säikähtäis sitä lakanaa, Hepe tuumaa ja lähtee kävelemään suuntaan, jonne ori oli karannut.

Hepe ja Riksa kävelevät tallille saakka näkemättä vilaustakaan orista. Pihassa vastaan tulee huolestuneen näköinen Andreas.
- Teitä ei kuulunut viimeiselle pisteelle niin tulin jo tallille. Mitä tapahtui?
- Simppa säikähti sitä lakanaa ja otti hatkat, Hepe toteaa ympärilleen vilkuillen. - Nyt se on sitten hukassa.
- Ei se hukassa ole, vaan karsinassaan, huikkaa yksi iltatallia tekevistä tallitytöistä, joka on kuullut heidän keskustelunsa. Hölmistyneenä Hepe, Riksa ja Andreas katsovat toisiaan ja harppovat Simpan karsinan luo. Ja totta tosiaan, siellä ori mussuttaa heiniään täydessä varustuksessa. Hepen tullessa karsinaan se tökkää naista kovakouraisesti kuin sanoen "Mitä sinä nyt tuolla tavalla minua säikyttelet, kaheliko olet", mutta puhaltaa sitten leppyneenä heinän tuoksua hänen kasvoilleen. Hepe taputtaa orinsa kaulaa ja huokaisee helpotuksesta.
- Fiksu poika kun tulit kotiin, hän kehuu. Sitten hän kääntyy Riksaa ja Andreasta kohti.
- Ihan hyvä idea valita ne pomminvarmat hevoset tähän hommaan.


Kommentoi


©2019 Hurmelammen Virtuaalitalli - suntuubi.com